Kehräkumppanit ry:n järjestöristeily

Anna-Maija Koskenlahti, Sampo 31.1.2013 sivut 8-9

Nuoret haluavat olla mukana kantamassa vastuuta yhteisistä asioista

Kehräkumppaneiden järjestöristeily herätti pohtimaan nuorten asemaa järjestöissä ja yhdistyksissä.

Matkalla kotia kohti raikaa linja-autossa laulu ja välillä Särkiojan hervoton stand-up. Autollinen kansaa on saanut viikonlopun verran parantaa maailmaa järjestöristeilyllä ja anti on ollut rautainen.

– Se yllätti, että eri järjestöjen ihmiset ovat loppujen lopuksi aika samanhenkistä porukkaa, sanoo Ari Sarvikas.

Takapenkin vallanneet nuoret ovat ehtineet reissun aikana naputella kännykkänsä munapeleihin isoja lukuja. Mutta ei sen takia, että matkalla olisi ollut tylsää.

– Hieno huomata, että on oikeasti olemassa sellaisia aikuisia, jotka kuuntelee! Viikonlopun parasta antia oli siistit aikuiset ja se yhteistyön ilo, minkä ihmisissä näki, kertovat Onni Kaihlajärvi ja Mikael Moilanen.

Sampo Soininen ja Markus Moilanen päättävät perustaa vanhoina oman vanhojen miesten klubinsa. Koska Kaisa Koskimäkeä, Aino Salmista ja Katri Hurskaista ei sinne kelpuuteta, on heidän tehtävä oma mummokerhonsa.

Jotta pääsee perille mikä saa nuoret miettimään jo nyt tulevia vanhuuden päiviä ja miksi he ovat liekeissä kolmannen sektorin työstä, on palattava ajassa hieman taaksepäin.

Kaukaa näkee lähelle paremmin

– Järjestötyössä tarvitaan kovaa päätä ja suurta sydäntä, sanoo Young people for young people- hankkeen Anna Raitanen iso foliosydän rinnassaan ja kimalteleva kruunu päässään Tallinnalaisen hotellin luentosalissa.

Kehräkumppanit ry:n järjestöristeily vei 21 eri tahon edustajat Tallinnaan saakka miettimään järjestöjen uusia tuulia. Nelisenkymmentä eri yhdistysten edustajaa saivat matkalla kokea omakohtaisesti todeksi sanonnan ”on mentävä kauas, jotta voi nähdä lähelle”.

Seminaarissa kenelläkään ei ole kiire. Aivosolut raksuttavat. Viisi ryhmää miettii Pohjoisen Keski-Suomen tulevaisuutta. Miten nuoret saataisiin entistä enemmän mukaan yhdistystoimintaan? Mitä olisi tehtävä, että jatkossakin seudulla olisi toimivia järjestöjä ja sen myötä monipuolisia tekemisen mahdollisuuksia.

Matkalla mukana olevat Saarijärven nuorisovaltuuston sekä Kannonkosken 4H:n nuoret kertoivat terveisensä järjestökentälle selkeästi.

– Toivomme järjestötyöltä tekemisen iloa ja hyvää meininkiä. Sitä, että meitä kuunnellaan aidosti ja otetaan oikeasti mukaan tekemään ja toteuttamaan asioita ja myös kantamaan vastuuta. Kaikkea ei voi heti osata, siksi tarvitsemme myös apua ja neuvoja, sanoo Kaisa Koskimäki.

Se, että nuori otetaan mukaan vain tilastoja kaunistamaan, ei ole kenenkään etu. Jokainen toiminnassa mukana oleva nuori on järjestölle hyvä asia. Jo yhden avainnuoren kautta on toimintaan mahdollista saada mukaan muitakin. Aikuisen esimerkin tärkeydes nousi myös esille. Nuoret seuraavat aikuisten jalanjäljissä, joten esimerkkien olisi hyvä myös olla mallikkaita.

– Kaikenlaiset pilipalipumpsikset vievät usein ihmisten huomion ja perusasiat jäävät temmeltäessä unholaan, harmittelee erityisnuoriso-ohjaaja Marko Henttinen.

Luovuudella lehmäkin lentää

Foliopapereista muotoutuu viiden eri ryhmän käsissä sankari viittoineen, lintu, lehmä, nojatuoli ja lentävä matto.

Nojatuoliryhmä haluaa ravistella ihmisiä pois omalta mukavuusalueeltaan. Edes vähäksi aikaa. Järjestötyöhön kun ei tarvitse sitoutua eliniäksi. Eikä heti tarvitse pelastaa koko maailmaa. Riittää, että tekee jotain pientä.

Apaattisuudesta halutaan eroon. Tulevaisuuteen on uskottava ja oltava positiivisella mielellä. Luovassa ympäristössä syntyy hulvattomimmat ajatukset ja siksi foliolehmäkin säntää lentoon.

– Yhdistysten suunnitellessa isompia tapahtumia tai tilaisuuksia kannattaa muistaa että kaupunki voi olla yksi yhteistyökumppani, muistuttaa vapaa-aikasihteeri Esko Pekkanen.

Vanhojen miesten klubi sykähdytti

Järjestöväki tutustui Tallinnan järjestökenttään Headest- kansalaisjärjestön työntekijän Epp Adlerin johdolla. Adlerin ohjaamana muun muassa jo yli 500 virolaista nuorta on lähtenyt kansainväliseen vaihtoon ulkomaille.

– Nuoret tarvitsevat tukea kasvuunsa. Rohkaisua ja konkreettisia esimerkkejä siitä, kuinka asioita saadaan aikaan. Vaikka viesti nuorilta nuorille meneekin parhaiten perille, ovat aikuiset kaiken avain. Kaikki lapset haluavat, että vanhemmat ovat heistä ylpeitä. Nuoria tulee kunnioittaa, Adler sanoo.

Adler on tehnyt Virossa uraauurtavaa yhteistyötä sukupolvien välisen keskustelun edistäjänä. Yhteistyö virolaisten nuorten sekä Vanhojen miesten klubin jäsenten kanssa on uudenlainen mahdollisuus kulttuurin ja perinteiden jakamiseen.

– Paikkoja, jossa nuoret ja vanhat voisivat kohdata toisiaan on nykyään erittäin harvassa, Adler sanoo.

Nommen kaupunginosassa majaansa pitävä Vanhojen miesten klubi ei jättänyt ketään kylmäksi. Joukko yli 70-vuotiaita miehiä kokoontuu pikkuruiselle käytöstä poistetulle juna-asemalle joka viikko. Klubin perustaja Urmas Lepik kaipasi eläkkeelle jäätyään kuulumista johonkin ryhmään. Lehti-ilmoituksella hän haki samanhenkistä seuraa.

– Kun ihminen käy töissä, on hänellä päämäärä. Eläkkeelle jäämisen jälkeen odotetaan vain kuolemaa, Lepik kärjistää.

Lepik antaa nuorille ajateltavaa.

– Antakaa vanhusten puhua silloin, kun he vielä jaksavat. Geenit ajavat ihmisen jatkamaan sukua, mutta meemit, ajatusten algoritmit ja kulttuurien välittämisen yksiköt, on saatettava seuraavalle sukupolvelle puhumalla.

Leipikin mielestä nuoret luulevat, että elämä on muuttunut vuosien saatossa niin paljon, etteivät vanhat ihmiset ymmärrä siitä mitään. Leipikin mielestä asia ei ole niin.

– Vaikkemme ehkä ole perillä juuri nyt eniten pinnalla olevista asioista – esimerkiksi gangnam stylestä – tiedämme me paljon historiasta ja kulttuurista.

Vierailun jälkeen on selvää, miksi järjestöjen toiminta on merkittävää. Ihminen, niin nuori kuin vanhakin, tarvitsee ryhmää, johon kuuluu.

Järjestötyössä sillä, missä asemassa tai työpaikassa on, ei ole merkitystä. Sillä on, että saa olla osana porukkaa tekemässä asioita, joilla on merkitystä, pientäkin.